PAINONNOSTO- JA VOIMAVALMENNUS

Painonnosto kuului oheisharjoitteluuni jo silloin, kun pelasin nuorena jääkiekkoa. Pitkään laji olikin minulle vain yksi oheisharjoittelun muoto. Pikku hiljaa laji alkoi kuitenkin kiinnostaa enemmän ja enemmän. Vuonna 2013 kävin Suomen painonnostoliiton painonnoston ohjaajakoulutus 1:n (PNOK 1), jonka jälkeen laji imaisi minut täysin! Vuonna 2016 kävin PNOK 2 ja vuoden 2017 tammikuussa kilpailin ensimmäisen kerran kansallisissa kilpailuissa. Nyt kisoja on takana parikymmentä ja palkintokaapista löytyy mm. Masters SM pronssi vuodelta 2017, 2018 ja 2019 (M35) sekä 7. sija EM-kisoista vuodelta 2019 (M35) Painonnostoleirejä olen käynyt toistakymmentä.

Jos painonnoston aloittaa yli 30 vuotiaana, on kansallinen yleisen sarjan kärki jo saavuttamattomissa. Siitä huolimatta laji tuntuu omalta ja sopivan haastavalta. Painonnosto-osaaminen yhdistettynä muuhuun liikunta-alan tietoon ja kokemukseen, on tuonut valmennuksessakin hyviä tuloksia. Tällä hetkellä vedän muutaman painonnostajan porukkaa, joista osa kilpailee. Lisää kilpailijoita on tulossa! Satunnaisesti autan muitakin tekniikkansa kanssa.

Jos sinä haluat oppia tempauksen ja työnnön niksit, ota yhteyttä. Neuvotellaan valmennuskokonaisuus kohdalleen! Tarjoan myös urheiluseurojen fysiikkavalmennukseen tuloksia tuovaa osaamista painonnostotekniikoihin ja voiman hankintaan.

Meillä on mukava treeniporukka, johon olet enemmän kuin tervetullut! Taustalta löytyy myös Suomen painonnostoliiton alainen seura, jonka puitteissa kilpaileminen onnistuu!

Ota yhteyttä: antti.luomaranta@outlook.com

 

ANTTI LUOMARANTA - HIERONTA JA LIIKUNTAPALVELUT

044 305 8248

©2019 by Antti Luomaranta